Miljoona itikkaa ja mielenrauha

Mun kaks pitkäaikasta haavetta toteutu tänä kesänä. Oon kauan haaveillu, että pääsisin käymään Suomen käsivarressa ja näkisin Kilpisjärven mahtavan Saanan. Toinen haave on ollu päästä vaeltamaan. Nuo kumpikin toteutu, ja sain vielä enemmän, kun oisin osannu toivoa. Sain tehä reissun yhessä rakkaan miehen ja koiran kanssa, jotka kumpiki oli vähintää yhtä innoissaan kun minä.

Kävin Suomen Pohjosessa ensimmäisen kerran vuosia sitten. Mun kuva Lapista on ollu jotenki vinksahtanu, pohin tuolloin päiväkirjaan. Kuvittelin, että siellä olis puutonta tundraa silmänkantamattomiin. Mielikuvat muuttu. Ei puutonta tundraa, vaan pystymetsiä, loputonta tietä ja poroja, jotka kulkee teillään kun omistajat konsanaan. Siitä huolimatta Lapin luonto yllätti mut jälleen.

Sanat ja kuvat ei pysty vangitsemaan sitä kaikkea, mutta koitan kaapata jotain tunnelmia kuvien ja sanojen muodossa meiä reissusta. Kuvat hyppää matkaan mukaan tosin vasta Enontekiöstä juhannusaattoiltana. Reissu alko kuitenkin jo juhannuksen aatonaattona, joten kuvia on edeltäny jo satoja kilometrejä maantietä, (väsynyttä) juttelua kahestaan ja kaverien kanssa, heiluvia mailoja, yö yläkerrassa, lentäviä puukapuloita, monta tuntia äänikirjan kuuntelemista, juustoateria, mielenkiintosia sulosia lappilaismatkamuistokauppoja ja muutaman poron kohtaaminen, ihan vaan lyhyesti jotakin mainitakseni.

Kuttanen, Enontekiö

Meiän mökki. Riittävän keskellä ei mitään.

Mökissä oli paljon poronsarvia sekä taitavia metallitöitä. Yks pikku miinus, hyttyset tunki sisään ja tuolle ötökkäverkolle oli käyttöä...

Palju!

Lymy rakasti juosta vapaana.

Mäntyä männyn perään. Käytiin vaeltelemassa mökin ympäristössä.

Katso kengurun loikkaa.. Lymy totisesti innostu veestä!

Puukapulan heittoa.

Käytiin yhtenä päivänä piipahtamassa Ruotsin puoella Kaaresuvannossa. Tässä Kaaresuvannon kirkko, jossa Lestadius on aikanaan saarnannu.

Ja tässä on Lestadiuksen vanha talo (tai mökki).

Tien valtias.

Huikasevan kauniit naapurimaitten tunturit.

Kilpisjärvi - Kolmen valtakunnan rajapyykki - Kilpisjärvi

2 päivää ja 22km, not so bad. Vaikkei oo tottunu vaeltamaan tai muutenkaan kävelemään kauheen pitkiä matkoja. Selvittiin! :) Pääsin myös näkemään Kilpisjärven ja Saanan, vaikka kuvia ei tullukkaa otettua.

Vaelluskumppanit valmiina matkaan.

Jännä, ku alkumatkasta rinkka tuntu painavammalta ja jalkoihin sattu. Mutta ku jatka matku, se meni pia iha omalla painollaan ja mukavasti.

Lunta! Olin vähä yllättyny ku luin jostai, että jäät ja lumet lähtee usein vasta kesäkuussa. Ei käyny mielen vieressäkää reissua suunnitellessa. Oli aika hassua koskea lumeen, vaikka oli iha aika lämmintä.:P

Muistoja jostain sodasta? Paikan ikiaikasuus puhututti. Niitä samoja maita on kai tallattu jo tuhansia vuosia. Luin esitteestä, että ensimmäiset ihmiset ois tullu Kilpisjärven alueelle kivikaudella.

Matkalla sai ihastella upeita maisemia. Musta monesti tuntuu, että niistä ois niin paljon voimaa ja kauneutta saatavilla, mutta mää en pysty ottamaan sitä kaikkea itelleni, en ikään ku saa tarpeekseni. Maisemat, erämaat, kauneus antaa mulle paljon, mutta sinne ne jää, ehkä sadoiksi tai tuhansiksi vuosiksi oottamaan, ehkä muuttumaan, mutta toivottavasti pysymään. Niihin maisemiin tahtos vaan upota. Ja unohtua. On jännä, miten joku voi olla niin kaunista, että tekee ihan kipeää.

Kitsiputous. Luonnon voimat pistää hiljaseks. Koko tuossa ympäristössä tuntee ittesä pieneks ja jollain tapaa voimattomaks.

Ei sillä, että kuviin sais vangittua näitten maisemien oikeaa kauneutta ja tunnelmaa, mutta vielä vähemmän mun kuvat tekee oikeutta tälle koivikolle. Se oli oikeasti kaunis, vehreä, sulonen. (Ja täynnä itikoita...:P)

Melkeen perillä. Tässä vaiheessa alko jo tuntua siltä, että eikö jo oltais perillä... Poroaita kulkee Suomen ja Norjan rajaa.

Kolmen valtakunnan rajapyykillä.

Oltiin yö Kuohkimajärven autiotuvalla lähellä tuota kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Meillä oli kyllä teltta mukana, mutta mökki oli tyhjillään, joten jäätiin sinne. Onneks, koska yöllä alko satamaan ja ois saatu sitte raahata teltatki märkinä mukaan. Yö ei kyllä kovi kummonen ollu ja jäi aika lyhyeks. Aamulla herättii sumusee sateisee harmautee, mutta ei muutaku aamupala alas, tavarat kasaan ja menoks. (Muuten, rakastuin iha Lämmin kuppi -lohisoppaan!)

Alkumatkasta sato ja motivaatiota takasi vaeltamiseen täyty ettiä kivienki alta. Lymyki sai takin päälle - onneks, meiän koko auto ois muuten ollu märkä ja mudassa perille päästyä.

Polut tulvi jo muutenki vettä ja mutaa, joten tuota puroa ylittäessä ei enää kastuminen haitannu. Näättekö muuten saman ku minä, näyttää niinku puro nousis kauempana ylämäkeen? (Se ei kyllä piä paikkaansa, silmä tekee tepposia.:P)

Sade onneks hellitti, mutta sumupilviriekaleet peitti maisemia. Loppumatka meni kuitenki kevyemmin laulaessa, polkutolppia seuratessa ja Pörröporo -ruokapaikan lohikeitosta haaveillessa. Niin ja maisemia katellessa, mitä niitä näki.:)

Paluumatka kipitettiin hurjasti nopeammin ku menomatka. Osittain se johtu siitä, että jos pysähty, tuli kylmä. Päästiin autolle takasin justiin, kun alko taas satamaan kunnolla. Lymy oli rättipoikkipuhki, sai muutaman väsyneen koiran hepulikohtauksen takapenkillä, kierähti kerälle eikä tunteihin päätää nostanu. Ei sitä itelläkää paljoa enempää virtaa ollu. Vaelluksen jälkeen tiputeltiin Tornioon ja siellä reissu jatkukin pian suvisten muodossa.

Vaellus oli upea kokemus, kokonaisuutena. En ois muuttanu siitä mitään. Ja olisin valmis lähtemään uuestaankin Mallan luonnonpuistoon samalla reitille. Sillon kuitenkin valitsisin ajan vähän toisin. Oli ihana nähä Lapin kesä, mutta itikaton syksy ei varmasti ois hullumpi sekään. Lisäks olisin halunnu nähä poron tuolla tunturissa, en vaan niitten kakkoja..:P

Tuntuu taas siltä, niinku pala itteä ois jääny Lappiin. En osaa sanoa, mikä siinä kaikessa viehättää. Ehkä loputtomat metsät, erämaat, jylhät tunturit, koskematon luonto, vapaus, kauneus. Hiljaisuus. Tiellä köpöttelevät porot. Pörrönen kuukkeli. Pikkunen vaivaiskoivu ja pieni polveileva puro. Kaipaan jo takasin, mutta ennen kaikkea kannan onnellisena sisällä niitä kokemuksia, jotka jo sain.