siiselisusi tarinoi: Nautinnollinen raskaus?

Törmäsin vähän aikaa sitten blogikirjotukseen, jossa oli listattu asioita, joita EI tulis kaipaamaan raskauesta. Uskon, että niitä on myös itellä liuta, mutta jostain syystä oma pää tulvahti täyteen vaan positiivisia ajatuksia ja asioita. Siispä aattelin vielä koittaa keskittyä niihin positiivisiin asioihin ja kenties palata niihin ei-niin-kivoihin myöhemmin..:P

Täytyy sanoa, että mä oon nauttinu raskaana olemisesta. Se tietynlainen vapaus, jonka raskaus ja pyöristyvä maha on tuonu omaan olemiseen, on iha ällistyttävä. On paljon helpompi olla tyytyväinen omaan kehoon, ehkä jollain tapaa jopa ylpeä siitä. Mahan kasvun seuraaminen on myös ollu mahtavaa.

Ennen ku raskaus alko olla itelle ajankohtasta, en oikeen ollu kärryillä raskausajan vaivoista. Toki olin kuullu pahoivoinnista ja jonkin sortin kivuista, mutta ei niitä oikeen osannu aatella. On ollu jännä sukeltaa noitten vaivojenkin maailmaan. Jaa, onkohan tää sitä, tääkö tuntuu tältä? Koen päässeeni helpolla, mitä kipuihin ja muihin oireisiin tulee. Kärsin vaan lievästi pahoinvoinnista (saimpa hyvän syyn syyä suolapähkinöitä) ja selkäkivut on pysyny vielä kohtuu aisoissa (saa ainaki levätä luvan kanssa). Jos käveleminen alkaa tuntua liikaa mahassa, voi ainaki hyvällä omallatunnolla himmailla enemmän. Raskaus on saanu mut kiinnostumaan enemmän myös omasta hyvinvoinnista ja terveellisestä syömisestä, diabeteksen hoiosta puhumattakaan.

Oon myös mielenkiintosta, miten raskausmaha tuntuu saavan vähä vieraammatki ihmiset puhumaan ja saamaan jutunaihetta. Vaikka huomio on välillä kiusallista, tavallaan myös nautin siitä. Ihmisten mielenkiinto ja halu jakaa omiakin kokemuksia on jotenkin liikuttavaa. Tai en tiiä onko tuo vähän väärä sana, mutta mielenkiintosta ja ilahuttavaa joka tapauksessa.

Siihen päälle toki vielä kaikki, mikä liittyy ite vauvaan. Pienen höyryveturisydämen äänten kuuleminen, kasvavan vauvan näkeminen ultrissa ja hiljalleen voimistuvat potkut mahassa. Ihan vaan noin lyhyesti mainitakseni. Niitä kaikkia tunteita, mitä itessä herää, on vaikea kuvailla. Ehkä siks, että niistä on monesti itekin hyvin vaikea saaha kiinni. Tunteitten kirjo on laaja ja hämmentäväki, mutta ehkä pohjimmaisena on kiitollisuus tästä kaikesta.

Tässä vielä pieni liuta mahakuvia matkan varrelta. Tätä mahaa on sitte kuvattu!:D